|
Autoilukipinän Martti
Laurila (1915-2008) sai jo kansakouluaikoina. Nestori-isällä oli
T-Ford, jonka Martti muisti kerran ajaneensa korjattavaksi Tuohikottiin.
- Isä ajoi tukkeja ja halkoja. Hevosojan mäki oli silloisille autoille niin
jyrkkä, että maksimikuorma halkoja oli neljä kuutiota, Martti Laurila
muisti.
Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen Martti ehti olla autohommissa
kotona, jonne oli hankittu Willys-kuormuri. Pian hän kuitenkin siirtyi
Valtionrautateille, ensin liikenne- ja sitten konepuolelle.
Ennen sotia Laurila muutti Kouvolaan. Sota-ajan hän palveli mm.
ilmatorjuntatykkiä vetäneen auton kuljettajana sekä Jyväskylän
tykkitehtaalla.
Sotien jälkeen Laurila työskenteli ensin junanlämmittäjänä. Yksi kesä
vierähti itse hankitun ja kunnostetun kuormurin ratissa, kun mies ajoi
yötäpäivää halkoja ja propseja Kymi-yhtiön tehtaalle.
Häkäpönttö-Volvo aloitti
liikenteen
- Syksyllä 1946 anoin liikennelupaa Vuohijärvelle, jonne linja-autot eivät
vielä kulkeneet, Laurila kertoi.
Liikennetarkastja Uolevi Ruoho liikenneministeriöstä kävi tutkimassa liikennetarvetta sekä haastatteli kyläläisiä ja
kauppiaita. Linja todettiin tärkeäksi.
Ruoho lupasi Laurilalle liikenneluvan, jos tämä löytäisi auton linjalle.
Vaatimus ei ollut rutiinijuttu, sillä sotienjälkeisessä Suomessa oli pulaa
kaikesta.
Mutta auto löytyi kuitenkin. Laurilan liikenneyrityksen ensimmäinen vaunu
oli kymmenen vuotta vanha, puukaasuttajalla eli häkäpöntöllä varustettu
Volvo, jossa oli 26 paikkaa. Tällä menopelillä Martti Laurila aloitti
matkustavaisten palvelun 1. marraskuuta 1946.
Asiakkaita riitti sotien jälkeen. Kyytiin kaikki mahtuivat, vaikka joskus
osa joutuikin penkinnojalle istumaan. Murheita tuli sen sijaan ensimmäisen
onnikan tehottoman moottorin ja heikkojen teiden takia.
- Isommat mäet oli matkustajien käveltävä. Anttilan kylän kohta myllyn
tienristeyksen ja osuuskaupan väliltä oli vaikea. Rospuuttoaikaan läpi ei
meinannut päästä ilman traktorin vetoapua. Kun Anttilan tietä kuivateltiin,
niin ajettiin Selänpään kylän kautta. Valkosenmäki oli joinain keväinä niin
multainen, että vuoron piti kääntyä jo omakotialueella, Laurila muisteli.
Aluksi Laurilan linja-auto ajoi Vuohijärveltä Kouvolaan yhden vuoron päivässä. Lähtö
tapahtui Vuohijärveltä aamukahdeksalta ja paluu Kouvolasta iltapäiväneljältä. Päivällä
Laurila ajoi edestakaisen vuoron Valkealan kirkolle. Vuoro oli tärkeä junalla
Kouvolaan tulleelle Hillosensalmen väelle, koska tuolloin ei vielä ollut
maantieyhteyttä Vuohijärveltä Hillosensalmelle. Tällä tavoin myös
hilloisensalmelaiset pääsivät kirkolle
Kansanhuoltoon asioimaan.
Huonoltakaan tuurilta Laurila ei pioneeriaikoina välttynyt. Vuonna 1948
hänen ensimmäinen linjurinsa jäi junan alle Savon-radan ylikäytävällä.
Liikennöinti loppui kokonaan kahdeksi kuukaudeksi, jona aikana auton runko
purettiin ja oiottiin.
Alkuvuosien liikennöinti oli muutenkin työlästä, sillä tekniikka oli vielä
alkeellista:
- Vaikeinta oli yhden auton kanssa. Päivällä ajoin vuorot ja yöllä tein
remontit. Seitsemänä päivänä viikossa.
Lomakuljetuksia ja
tanssikyytejä
Laurilan liikennealue laajeni vuosien mittaan. Mukaan tuli Pihlajasaaren
linja, ja Vekaranjärven varuskunnan rakentamisen aikoihin linjaa jatkettiin
aina Pahkajärven ampumaleirille, jonne kuljetettiin mm. makkaraa ja pullaa.
Linja-autot kun hoitivat tuolloin myös tavarakuljetusten jakelua nykyistä
enemmän.
Laurilan yritys on aina tunnettu myös tilausajoistaan. Tämäkin työsarka
aloitettiin jo varhain.
- Lauantai- sunnuntai-iltoina ajoin tanssikyytejä Multamäkeen, Tirvalle ja
Pihlajasaareen. Lisäksi Vuohijärveltä ajettiin lauantaina ja sunnuntaina
elokuvavuoro Kouvolaan. Marttojen kanssa retkiä tehtiin Savonlinnaan saakka.
Kävin kerran myös Ahvenanmaalla, mutta ulkomaille en tilausajoja ajanut,
Laurila kertoi.
Olympiavuoden 1952 keväänä Laurila osti ensimmäisen nokattoman,
Sisu-merkkisen linjurinsa.
- Ensimmäinen varsinainen linja-autolaustainen bussini oli Bedford, jolla
ajoin koko olympialaisten ajan joka päivä katsojia Helsinkiin.
Liikennöitsijäveteraani Martti Laurila ajoi linja-autoa korkeimpaan
sallittuun ikään asti eli 70-vuotiaaksi, ja viimeiset reissut olivat
koulukyytejä. Yrityksen vetovastuu siirtyi nykyiselle toimitusjohtajalle eli
Martti Laurilan Hannu-pojalle vuonna 1978.
Yrityskauppa loi vankan pohjan nykypäivälle
Hannu Laurila on jatkanut isänsä perustaman yrityksen
kehittämistä maltillisesti, mutta määrätietoisesti.
Viime vuosikymmenten historiansa mittavimman - ja samalla merkittävimmän -
askeleen Laurilan yritys otti vuonna 1984. Tuolloin tehdyllä yrityskaupalla
ostettiin kotkalaisen Onni Vilkas Oy:n Kouvolan-toimipisteen
liikennetoiminnot, ja linja-autojen määrä lähes kaksinkertaistui.
- Kaupan myötä Kouvolasta
Valkealaan päin suuntautuneet vuorot päästiin järkeistämään ja
päällekkäisyydet poistamaan ilman palvelutason laskua. Yrityskaupalla
luotiin nykyisinkin ajettavan runkoliikenteen pohja, sanoi toimitusjohtaja
Hannu Laurila.
Karjalan Prikaati tärkeä tukijalka
Laurilan yrityksellä on
vuosikymmenten aikana ollut keskeisiä paikallisia tukijalkoja.
- Kalson tehdas oli merkittävä liikenteen kannalta jo vuonna 1946, kun
liikenne Vuohijärveltä aloitettiin, Hannu Laurila totesi.
Nykyään maan toiseksi suurimmaksi varuskunnaksi kasvaneen Vekaranjärven
merkitys on ollut Laurilalle huomattava, sillä loma- ja muut kuljetukset
ovat työllistäneet runsaasti yrityksen busseja. Varuskunta on tuonut
alueelle paitsi varusmiehiä, myös runsaasti työpaikkoja ja aktiivisuutta
alueen elinkeinoelämään.
- Karjalan Prikaati on ollut meille hyvin tärkeä yhteistyökumppani ja
tukijalka, Hannu Laurila korosti.
Vekaranjärven merkitys koko alueen vireydelle ja palvelujen säilymiselle on
Laurilan mielestä valtaisa:
- Varuskuntaan suuntautuvan vuoroliikenteen ansiosta myös muiden asukkaiden
liikennepalvelut ovat säilyneet hyvinä, mikä on mahdollistanut asumisen
maaseudulla, Laurila muistutti.
Vuoroliikenteen lisäksi Laurilaa ovat työllistäneet eri puolelle Suomea
ajetut varusmiesten lomakuljetukset, joita hoidetaan tänäkin päivänä. Sekä
Vekaranjärven että Valkealan toisen varuskunnan eli Utin muissa
tilausajoissa Laurilan busseja nähdään niin ikään usein.
Valtaosa Laurilan ajamista bussivuoroista on ns. itsekannattavia eli
yrittäjä vastaa itse liikenteen kannattavuudesta matkustajilta saatavien
lipputulojen pohjalta. Osa Laurilan vuoroista on kuntien ja läänin
ostoliikennettä, joka kilpailutetaan määräajoin.
Monet tuntevat Laurilan bussit tilausajoista. Kuntaseitsikon alueella on
vuosien kuluessa syntynyt melkoinen verkosto kanta-asiakkaita, jotka ovat
mieltyneet Laurilan yrityksen toimintatapaan.
- Liikenteen hoito on kaikkineen iso kokonaisuus, jonka hoitamisessa
yrittäjältä vaaditaan pitkäjänteisyyttä, sanoi Hannu Laurila.
.
Martti Laurilan osuuden lähde: Pohjois-Kymenlaakso 16.3.2000,
Kai-Pekka Vesalaisen artikkeli "Linja-autoilun todellinen legenda"
Tästä kuvakatsaus: Laurilan bussien kehitys 60 vuoden aikana.
|
